HILDUR HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI la 25.4.2026 Arena-näyttämö – Hämeentie 2
Satu Rämön kansainväliseen suosioon noussut dekkari-ilmiö saapuu Helsinkiin!
Satu Rasilan dramatisoima aivan uusi teatteriversio perustuu Hildur-dekkarisarjan ensimmäiseen ja samannimiseen osaan (WSOY 2022) ja tekee oikeutta Rämön menestysteoksen pohjoiselle mystiikalle – unohtamatta kutkuttavan jännittävän murhamysteerin pienimpiäkään käänteitä. Tulos on aitoon nordic blue -henkeen hengittävä teatteriteos, jossa Islannin karu kauneus ja ihmismielen syvyydet kohtaavat näyttämöllä.
Hildur kertoo rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttirista (Elena Leeve) ja vie katsojat Islannin myyttisille Länsivuonoille, jossa Hildur selvittää kotikaupungissaan tapahtuneita murhia yhdessä suomalaiskollega Jakobin (Paavo Kinnunen) kanssa. Traumojensa kanssa taisteleva Hildur ja menneisyyttään pakeneva Jakob joutuvat keskelle omituista rikosvyyhtiä, joka kytkeytyy järisyttävästi Hildurin omaan lapsuuteen.
Hildur kutoo katsojan tiukasti mukaan tihenevään jännitykseen, kun menestysdekkari herää näyttämöllä henkiin. Arena-näyttämö on osoittanut paikkansa maan ykkösdekkarinäyttämönä, jossa myös Hildurin tiivistunnelmainen tarina pääsee oikeuksiinsa ja asettuu komeasti viime vuosien Agatha Christie -dekkarisovitustemme joukkoon.
Helsingin Kaupunginteatterin sivulta
Matkan hinta 89€, sisältää kuljetuksen meno-paluu lähtöpaikkakunnalta ja lipun.
Paikat ovat parvella, oikea ja vasen.
Näytöstä ei suositella alle 12 vuotiaille.
Esityksen kesto n. 2,5 tuntia sisältäen väliajan.
Matkalle pääsee mukaan mm. Salo, Somero, Perniö, Lohja, Nummela.
Jo maksetuista lipuista emme voi palauttaa rahaa.
Matkan lasku erääntyy 24.3.
Suosittelemme kaikille matkustajille riittävän kattavan peruutusturvan sisältävää matkustajavakuutusta.
Lähtijöiden nimet sekä lähtöpaikan voi ilmoittaa ilmoittautumislomakkeen lisätiedot -kentässä.
SALON MATKATOIMISTO
Turuntie 6 (käyntiosoite Asemakatu 8),
24100 Salo
puh.02-7 316 316
info@salonmatkatoimisto.fi
