VESKU -musikaali to 24.7.2025 Valkeakoskella

Vesku -musikaali kertoo tarinan ihmisestä taiteen takana.
Kansan rakastama Vesa-Matti Loiri teki yli kuudenkymmenen vuoden uran näyttelijänä, koomikkona, laulajana ja muusikkona.
Musikaali ammentaa inspiraationsa Loirin taiteellisesta urasta ja lahjakkuudesta, unohtamatta hänen elämäntarinaansa sekä rohkeutta käsitellä työnsä kautta myös henkilökohtaisia menetyksiä ja elämän kolhuja.
Loirin jäljittelemätön ääni ja tunteellinen tulkinta ovat tehneet hänen musiikistaan ikimuistoisen osan suomalaista kulttuuriperintöä.

Vesku-musikaalin ytimessä ovat ihmisyys ja yhteyden kokeminen niin taiteessa kuin ystävyydessä ja rakkaudessakin. Esityksessä nähdään legendaarista veskumaista huumoria, koskettavia hetkiä, sydämellisiä tarinoita sekä elämän merkittäviä käännekohtia.

Lavalla tarinaa kertovat valovoimaiset ja karismaattiset ammattinäyttelijät sekä tietenkin mitä taitavin ja mukaansatempaavin livebändi. Saamme kuulla useita upeasti tulkittuja ja sovitettuja kappaleita eri aikakausilta, kuten Lapin kesä, Kohtalokas samba ja Hyvää puuta.
Musikaalin ovat käsikirjoittaneet Heikki Paavilainen ja Tuomas Marjamäki.

Näytös alkaa klo 14.00

 

Ohjaus: Heikki Paavilainen
Kapellimestari: Ali Ahmaniemi
Koreografia: Daniel Paul
Lavalla mm. Ilkka Koivula, Lauri Mikkola, Ushma Olava, Joni Leponiemi, Natalil Lintala, Mikko Huoviala, Leea Lepistö, Rasmus Koskinen, Eryka Saksa
Liveorkesteri: Ali Ahmaniemi, Kalle Ruusukallio, Jyrki Telilä, Teemu Broman, Jimi Hautamäki, Sampsa Rättäri

 

Hinta: 95 €/ hlö


Hinta sisältää:
* bussikuljetukset
* lounaan
* teatterilipun

Mukaan matkalle mm.   Salo, Somero, Perniö, Lohja, Nummela, Kaarina, Paimio, Turku

 

Ilmoita lisätietoihin, miltä pysäkiltä olet tulossa kyytiin!

 

SALON MATKATOIMISTO
Turuntie 6 (käyntiosoite Asemakatu 8),
24100 Salo

puh.02-7 316 316
info@salonmatkatoimisto.fi

 

 

    Ilmoittautumislomake








    Syntymäaika on pakollinen ulkomaanmatkoissa


    Muut matkustajat, lisämaksulliset palvelut, lisätietoja, toiveita tai muita matkaa koskevia tarkennuksia.

    Henkilötietojen käsittely

    Yhteydenoton täyttäneiden nimi- ja osoitetietoja ei luovuteta ulkopuolisille tahoille tai muutenkaan käytetä henkilötietolain vastaisesti. Lue lisää rekisteriselosteestamme.

    Annan luvan käyttää luovuttamiani tietoja asiakassuhteen hoitamiseen ja ylläpitoon.